|
Jäsenkirje 2/2008
Tervehdys HSKH:n jäsenille!
Alkuvuosi on vierähtänyt nopeasti ja seurassa on tapahtunut paljon.
Keväällä tehtiin 10 vuoden vuokrasopimus Ojangon alueesta Vantaan
kaupungin kanssa, ja alueen kehittäminen on edennyt vauhdilla. Alueelle
on levitetty kivituhkaa, tehty uusia kenttiä ja aidan rakentaminen on
hyvällä alulla.
Aidan tolpat pystytettiin isoissa talkoissa 20.4.08, porttien tolppia
pystytettiin kesäkuun alussa pienemmillä talkoilla, ja seuraavat isot
talkoot pidetään 29.6.08 klo 10 alkaen. Silloin on tarkoitus kiinnittää
itse aita paikoilleen, ja talkoolaisia tarvitaan paikalle reilusti.
Laitathan päivämäärän kalenteriin ja tulet paikalle, jos vain
mahdollista?
HSKH osallistui Pet Expoon 26.4.-27.4.08 flyball näytöksellä ja omalla
ständillä ja sai paljon myönteistä julkisuutta.
Ojangossa on järjestetty myös virallisia kokeita ja kisoja, sekä
ensimmäistä kertaa epävirallisten agilitykisojen Ojanko Cup.
HSKH:n jaokset toimivat aktiivisesti ja eri lajien treenejä riittää
sekä Ojangossa että muualla. Ojanko työryhmä on tehnyt valtavasti
arvokasta työtä alueen suunnittelussa ja toteutuksessa. Ja
Sponsorointiryhmä toimii aktiivisesti yhteistyökumppanien ja
yhteistyömuotojen löytämiseksi. Jaosten ja muiden ryhmien yhteystietoja
löytyy nettisivuiltamme, jos olet kiinnostunut lähtemään mukaan
toimintaan.
Työntekijöitä talkoissa ja kisoissa on ollut mukavasti, siitä
suurekiitokset kaikille osallistuneille! Toivottavasti jaksatte
jatkossakin osallistua.
Töitä riittää myös jatkossa, ja toivomme, että kaikki jäsenemme,
lajista riippumatta, tuovat oman panoksensa Ojangon alueen
kehittämiseen. Ojangon alue syntyy meidän kaikkien yhteisellä
panostuksella, kukaan muu ei sitä valmiiksi tee.
Lähetämme kesäkuussa sähköpostilla HSKH:n jäsenkyselyn. Kyselyn
tarkoituksena on selvittää HSKH:n jäsenten mielipidettä seurasta ja
Ojangon kehittämisestä. Jäsenkysely lähetetään maililistalle
hskh@hskh.net. Mikäli et ole
maililistan jäsen (eli et ole saanut
sähköposteja joiden otsikko alkaa [HSKH]), ota yhteyttä Kari Mankiseen
(kari@hskh.net), hän liittää sinut
listalle. Toivomme, että kaikki
jäsenet vastaavat kyselyyn.
Kevätkokouksessa käsiteltiin sääntömääräisten asioiden lisäksi ehdotus
HSKH:n uusiksi säännöiksi. Sääntöjen toista käsittelyä varten kutsutaan
kokoon ylimääräinen kokous 17.6.08, kokouskutsu ohessa. Kevätkokouksen
kommenttien mukaisesti korjattu sääntöehdotus on nähtävillä yhdistyksen
sivuilla http://www.hskh.net/.
Tavoitteena on saada uudistetut säännöt
voimaan mahdollisimman pian.
*******************************************************
Kutsu ylimääräiseen yleiskokoukseen 17.6.2008
Hakunilan seudun koiraharrastajat HSKH ry:n ylimääräinen yleiskokous
pidetään 17.6.2008 klo 19.00. Kokouspaikka on Nissaksen asukaspuisto,
Nissaksentie 9, Vantaa.
Kokouksessa käsitellään ehdotus HSKH:n uusiksi säännöiksi (toinen
käsittely).
Työjärjestys
1. Kokouksen avaus
2. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
3. Kokouksen toimihenkilöiden valinta
- puheenjohtaja
- sihteeri
- 2 pöytäkirjantarkastajaa
- 2 ääntenlaskijaa
4. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
5. HSKH:n sääntöjen uusiminen - toinen käsittely
- kevätkokouksen käsittelyn pohjalta muokattu sääntöehdotus on julkaistu
nettisivuilla www.hskh.net
6. Muut asiat
7. kokouksen päättäminen
Tervetuloa!
*******************************************************
Aurinkoista kesää kaikille!
T. HSKH:n hallitus |